19.6.2013

Saunan höyrynsulut - Osa 1

Aloitan kertomuksella saunan höyrynsuluista ja niissä havaituista virheistä. Jaan kertomuksen useampaan osaa koska asiaan liittyy sen verran paljon kiemuroita, etten viitsi käydä kaikkea kerralla läpi. Joka tapauksessa tämä episodi tullee antamaan heti alkuun hyvän kuvan tiettyjen osapuolien toimintatavoista. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen itse höyrynsulkujen virheitä ja jatko-osissa vastaavan työnjohtajan asiaan antamia – toisistaan poikkeavia – selvityksiä ja vastineita.

Saunasta aluksi sen verran, että sauna ja pesuhuone sijaitsevat talomme yksikerroksisessa osassa, kun talomme on muutoin kaksikerroksinen. Suoraan saunan yläpuolella on siis yksikerroksisen osan yläpohja, jossa lämpöeristys on toteutettu puhallusvillalla. Saunan höyrynsulut on toteutettu SPU-levyillä, joka lienee yleinen ja varsin hyvä ratkaisu. Hassua tässä on kuitenkin se, ettei minun tiedossani ole ainuttakaan rakennepiirrosta, jossa saunamme olisi suunniteltu toteutettavaksi näin. Puhumattakaan siitä, että tämä ratkaisu olisi ylipäätään huomioitu rakenne- tai muissa suunnitelmissa millään lailla. SPU-levyjen käyttö on siis rakennusaikainen ratkaisu. Ratkaisu, jota minä en ole suunnitellut, ehdottanut saati vaatinut. Ratkaisuun on päätynyt vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti. Se, ettei tätä toteutusta ole huomioitu rakennesuunnitelmissa, on johtanut muun muassa siihen, että saunan huonekorkeus uhkasi jäädä huomattavasti matalammiksi (2155 mm) kuin olisi pitänyt. Mutta tästä myöhemmin.

Saunan kiuasnurkka (minimi -9,8 °C, TI 22 %)
Saunan peränurkka (minimi -2,3 °C, TI 41 %)
Saunan peräseinä (minimi -4,9 °C, TI 34 %)
No niin, itse asiaan. Saunan osalta tilanne on se, että olin jo talvella 2011 havainnut talossamme todella ikäviä lämpövuotoja. Lämpövuodot olivat erityisen pahoja olohuoneessa ja nimenomaan saunassa. Tuolloin otin lämpökameralla kuvia ympäri taloa ja ohessa on muutama tuolloin ottamani kuva. Kuvien ottohetkellä ulkolämpötila oli noin -18 °C ja talon sisällä, keskellä olohuonetta, lämpötila oli noin 20 °C. Kuvien yhteydessä mainittu lämpötilaindeksi (TI) on laskettu näiden ja kuvien minimiarvojen perusteella.

Kesällä 2012 teimme korjauksia lämpöeristyksiin pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneiden alueilla ja kesällä taloon asennettiin myös lisää puhallusvillaa, sitä kun oli toimitettu liian vähän. Mutta näistäkin lisää myöhemmin ihan omassa kirjoituksessa. Kuvittelimme, että nämä tehdyt korjaukset olisivat korjanneet tilanteen myös saunan osalta, mutta valitettavasti olimme väärässä. Talvella havaitsin, että saunassa on edelleen pahoja lämpövuotoja.

En ehtinyt kiireiltäni paneutua asiaan ennen maaliskuun alkua, jolloin purin saunan kattopaneloinnin ja pari SPU-levyjä kannattelevaa rimaa saadakseni lämpövuotojen mahdollisia syitä paremmin esiin. Ohessa on muutamia purkamisen yhteydessä ottamiani valokuvia. Kuvissa karu tilanne näkyy suhteellisen hyvin. Ja kyllä, kuvissa näkyvä keltainen "aine" on todellakin yläpohjan puhallusvillaa, jota ei käsittääkseni pitäisi juurikaan saunan puolella näkyä...


 

 



 

Tässä vaiheessa totesin, että asiasta on syytä järjestää tavarantarkastustilaisuus ja otin yhteyttä Keskuskauppakamarin hyväksymään tavarantarkastajaan. Tarkastustilaisuus pidettiin 26.3.2013. Tilaisuuteen kutsuttiin minun lisäkseni vastaava työnjohtaja / rakennuskonsultti Jarmo Kekki. Jarmo Kekin mukana tilaisuuteen osallistuivat myös rakennuskohteessani kesällä 2011 työskennelleet rakennusmiehet, jotka ovat toteuttaneet saunan SPU-eristeiden asennuksen saunan panelointien ja lauteiden asennuksen ohella. Minun puoleltani tilaisuuteen osallistui myös nykyinen vastaava työnjohtajamme.

Tavarantarkastuksen tarkastuskertomus on luettavissa tästä. Olen poistanut kertomuksesta omat osoitetietomme ja tarkastajan tiedot, ne kun eivät liene olennaisia tässä yhteydessä.

Tarkastuskertomuksessa esitettyjen virheiden lisäksi saunassa on vielä muutamia pieniä mahdollisia ongelmakohtia. Muun muassa koristekivien taustalla olevan sementtikuitulevyn ja SPU-eristeiden liittymäkohdassa seinällä on sementtikuitulevyn ja SPU-levyn välissä noin 1 - 2 cm rako, jossa ei näytä olevan minkäänlaista höyrynsulkua.

Edellisen lisäksi seinien rakenne on vielä hieman hämärän peitossa. On mahdollista, että seinissä on edelleen höyrynsulkumuovit paikoillaan ja SPU-levyt on asennettu suoraan näiden päälle. Asiasta ei ole vielä varmuutta mutta omien tutkailujeni perusteella näyttäisi, että höyrynsulkumuovit ovat paikoillaan ainakin joillakin seinillä ja, ettei SPU-levyn takana ole riittävää tuuletusrakoa. Jos rakenne on toteutettu näin, niin silloin seinissä on kaksinkertainen höyrynsulku, joka ei käsittääkseni ole oikein hyväksyttävä ratkaisu. Mutta asia selvinnee kun korjaustyöt päästään aloittamaan.

Mutta, Suomi24-palvelusta poistetussa viestiketjussa joku kirjoittajista mainitsi vastaavana työnjohtajanamme ja rakennuskonsulttinamme toimineesta elinkeinonharjoittajasta:
”Ammattitaidossa puutteita ja asennevika. Liikaa projekteja eikä ehdi hoitamaan kunnolla. Käyttää ihan karmaisevan huonoja tekijöitä.”
Meidän saunamme toteutusta tarkasteltaessa vaikuttaa siltä, että edellisestä ainakin viimeinen lause on aika osuvasti sanottu. Tosiasia on nimittäin se, ettei ammattitaitoinen tekijä voi sortua tällaisiin virheisiin kuin mitä meidän saunamme höyrynsulkujen kohdalla on tehty. Kyseessä ei yksinkertaisesti ole mikään muu kuin täydellinen välinpitämättömyys ja ammattitaidottomuus. On täysin käsittämätöntä, miten tekijät voivat jättää höyrynsulut tiivistämättä tällä tavoin. Näitä ei ammattitaitoinen tekijä voi olla huomaamatta.

Ja riippumatta siitä, mitä sopimuksiin on kirjattu, katson, että rakennuskonsultilla on vastuu huolehtia siitä, että hänen rakennuskohteeseen hankkimillaan työntekijöillä on edes välttävä ammattitaito – ja ammattiylpeys.

Jatkan tästä aiheesta myöhemmin osassa 2, jossa tulen käsittelemään vastaavan työnjohtajan tavarantarkastajalle antamia ”selvityksiä” rakenteiden toteutuksesta ja tarkastuskertomuksessakin mainituista työsopimuksista. Kolmannessa osassa käsittelen vastaavan työnjohtajan rakennusvalvontaviranomaiselle aiheesta antamaa selvitystä. Pysykää kuulolla.

Hyvää Juhannusta kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti